Tuoreen gallupin mukaan vihreät voittavat ja demarit häviävät Helsingissä.
Vaikka gallupit eivät äänestä, saattaa käydä niin, että vihreät menestyvät. Se vain osoittaisi, että politiikan sisällöllä ei ole merkitystä, vaan mielikuvilla ja sloganeilla, kuten ilmastonmuutos, eläinten oikeudet jne. Nämä ovat hyviä asioita, joista kaikki ovat pitkälti samaa mieltä. Niiden varjoon jää usein vaikeammat asiat, kuten vaikkapa nykyinen rahoituskriisi ja sen vaikutusten arviointi. Tai nykyhallituksen politiikan seuraukset. Kun meillä on henkilövaali, asiat jäävät sivuun ja mielikuvat ratkaisevat. Siinä vihreät ovat epäilemättä onnistuneet.
Vihreät ovat maan hallituksen tukipuolue. Otetaan nyt vaikkap apari asiaa nykymenosta:
1. Hallitus keventää verotusta ja leikkaa samalla kuntien veropohjaa ja omissa ennusteissaan osoittaa, että valtion tuki kuntapalveluihin laskee lähivuosina.
2. Hallitus kiihdyttää inflaatiota omin toimenpitein muun muassa pakottamalla kunnat nostamaan terveyskeskusmaksuja ja kaiken huippuna imuroi nämä vähävaraisilta kerätyt tulot valtion kassaan!
3. Hallitus on näin vaalien alla huolestunut terveydenhuollon tilasta. Eilen esitetty toimenpideohjelma on kuitenkin lähinnä vitsi, koska siihen ei osoiteta varoja. Samansuuntaista ajatuksia on Helsingissä kehitetty jo pitkään ja kokemus on osoittanut, että Helsinkiin eivät tuet kohdistu - olemme maksumiehiä.
Tämän politiikan juoksupoikina ja tyttöinä vihreät nyt ovat.
Helsingissä on pitkään ollut vireillä yksi jätti-investointi, jota vihreät kaikin keinoin ovat viivästyttäneet, eli Vuosaaren satama. Elinkeino - ja asuntopolitiikan kehittäminen ei vihreitä ole kiinnostunut, tärkeämpää on, että jokainen mahdollinen merenelävä merenpohjassa voidaan suojella - ihmisten toimeentulosta ja kehityksestä viis! Tämä prosessi on maksanut helsinkiläisille veronmaksajille miljoonia ja koitunut tavallisen kuntalaisen vahingoksi. Se on myös yksi keskeisimmistä syistä siihen, että muu toiminta, kuten kaavoitus ja asuontotuotanto ei ole edennyt riittävän ripeästi.
Helsingin demarit ovat kunnallisessa välikysymyksessään 4.6. 2008 esittäneet sosiaali-ja terveydenhuollon alibudjetoinnista ja sosiaali-ja terveydenhuollon maksujen korotuksista luopumista. Nämä asiat eivät kuitenkaan etene, koska muun muassa vihreät vastustavat.
Kauppatorilla lokit vievät jäätelön ihmisten suusta, citykanit ja Kanadan hanhet ovat vallanneett kaupunkimme. Eläinten oikeuksista on ehdokkaille tullut oikein mielipidekyselyjä!
Entä ihmisten oikeudet hyvään elämään, työhön ja toimeentuloon? Miksei lastensuojelun tai vanhainkotien tila herätä, demarit mukaanlukien, vastaaviin mielipiteisiin?
Vihreät ovat onnistuneet popularisoimaan ja yksinkertaistamaan maailman menon. Se toimii niin kauan kun talous kasvaa ja muutoinkin menee mukavasti - on varaa olla vihertävä uudistaja.
Demareilla ei nyt kaikilta osin mene hyvin, mutta luulenpa, että kun vastuuta todella joutumaan kantamaan ja yhteiskuntaa pelastamaan, niin demariaatteille riittää kysyntää. Demariaatteen lainavaatteissa näin rahoituskriisin aikoina näyttävätkin jo yhä useammat liikkuvan.
Talouden kasvu ja korkea työllisyys luo tulevaisuuden uskoa. Sen kautta kykenemme myös hyvinvointimme rahoittamaan. Uudet innovaatiot tulevat myös edesauttamaan luonnonsuojelua ja ilmastonmuutosten hallintaa.
Demarit eivät voi kaivautua vihreiden kanssa poteroihin maailmanloppua odottamaan. On oltava aktiivisesti kestävän kasvun ja työllisyyden asialla. Vain sitä kautta hyvinvointimme kasvaa ja voimme parantaa myös ihmisten maailmaa.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Ei minunkaan mielestäni vihreiden politiikassa Helsingissä ole näyttöä siitä, että se muodostaisi kansalaisten hyvinvoinnin kannalta todellisen vaihtoehdon. Suuret ympäristöinvestoinnitkin, kuten kaukolämpö, metron rakentaminen, raakaveden saanti ja kattava vedenpuhdistusjärjestelmä - muutamia mainitakseni - aloitettiin pääkaupunkiseudullakin jo paljon ennen kuin vihreät olivat liikkeenä syntyneetkään. Helsingissä - kuten koko maankin politiikassa vihreät ovat taipuneet konservatiivien apupuolueeksi. Tästä kärsivät monet asiat Helsingissäkin. Vuosaaren sataman rakentamisen vastustaminen viivästytti vuosikausia asuntorakentamisen aloittamista Länsisataman suunnalla, nyt kärsii Helsingin joukkoliikenne epäonnistumassa olevan yhtiöittämiskokeilun vuoksi. Vihreät olivat tässäkin ratkaisevana vaa'ankielenä päätöksiä tehtäessä.
Vihreät näyttävät olevan taipumassa kokemaan yhteisen, kansanvaltaisen, avoimen ja hallinnollisesti eheän julkisen palvelusektorin sisäiseksi viholliseksi, joka on pirstottava, nöyryytettävä resurssien puutteella ja muutettava ghetoksi jolla ei ole toivoa tulevaisuudessa.
Sosialidemokratia voi edelleenkin muodostaa vastavoiman ja rationaalisen vaihtoehdon tälle tempoilevalle ja loppujen lopuksi sekopäiselle mustavihreälle politiikalle.
Lyhyesti sanottuna - Reijo nosti tässä tärkeän ulottuvuuden keskusteluun.
Ilpo Rossi
Lähetä kommentti